Ainutlaatuinen Suomi
Astelen keltaisessa sadetakissani vesilätäköitä täynnä olevan tienpätkän lävitse. Kumisaappaani lätisevät syvien lätäköiden yllättäessä, tasapainoni hoipertaa vasemmalta jalalta oikealle. Autot kiitävät ohitseni ylinopeutta, roiskauttavat kuravettä myös kasvoilleni.
Erkaannun kävelytieltä metsään. Ilma tuoksuu heti täysin erilaiselta, vedän syvään henkeä. Raitis ilma täyttää keuhkoni, ajatukseni selkenevät. Tallailen metsikössä polkua pitkin, melko päämäärättömästi, kunnes löydän itseni laajalta aukiolta. Tuoksuu sienet. Asetan kädet ristiin selkäpuolelleni ja kävelen kumarassa sieniä noukkimassa kuin Muumien Hemuli konsanaan.
Käteni tarttuvat kantarelliin, toiseen ja kolmanteenkin. Näen silmänkantamattomiin vain sieniä. Miksei kukaan ole vielä poiminut niitä? Nappaan parhaimmat yksilöt, kunnes siirryn suppilovahveroihin. Mahtavaa, pääsen tekemään lempiruokaani: sienikeittoa.
Korillisen sieniä saaliinani jatkan kävelemistä. Jätän taakseni aukiolle vielä monelle muullekin sieniä, jotta muutkin kokisivat niiden löytämisen ja keräämisen riemun. Reippailen kymmenisen minuuttia, kunnes löydän itseni omakotitaloalueen pihatieltä. Ilmassa tuoksuu pihasauna, korviini kaikuu lasten leikit. Jatkan vielä muutaman kymmenen metriä, kunnes hidastan. Monen talon pihalla näyttäisi olevan talkoot käynnissä, haravat heiluvat yhden jos toisenkin käsissä.
Taivaalta tipahtaa muutama sadepisara, talkoolaisten iloinen nauru kantautuu korviini.
Ripeytän vauhtiani ja jatkan seikkailuani. Pihatien päästä kuljen polkua pitkin uudelleen metsään. Ohitan kauniisti solisevan puron, ja hetken kuluttua löydän itseni pelkkien puiden keskeltä. Tiputan sienikorini maahan ja venyttelen. Haistelen uudelleen raitista metsäilmaa, kuuntelen muuttavien lintuparvien laulua. Hymyni ei voi olla kuin korvissa katsellessani mahtavaa ruskavärien loistoa.
Suomen luonto on parhaimmillaan juuri nyt. Värikkäinä loistavat puunlehdet ja raikas ilma saavat kenet vain ulos liikkumaan. Sadekaan ei haittaa, koska ulkona käveleminen rentouttaa ja rauhoittaa jo pelkällä kauniilla syysolemuksellaan. Silloin unohtuu kaikki muu, pystyy keskittymään vain ja ainoastaan siihen yhteen asiaan: syksyyn. Parhaaseen vuodenaikaan Suomessa.
Jatkan metsäpolun loppuun. Matkalla ei voi kuin vain ihailla tätä upeaa, muulle maailmalle kenties jopa tuntematonta luonnomme kauneutta. Juuri siksi rakastan asua Suomessa; tämä on melko ainutlaatuinen paikka.
Tunnetta ennen talvea
Äiti pyytää mua laskeutumaan hitaasti,
joka kerta,
mutta taas
mä hyppään
lokakuiseen järveen.
Vesi hyytävää,
olo on kuin kuolleella,
ja hetkeksi
mielikin jäätyy.
Huudot mun suusta
kertoo lämpotilasta veden,
kovaa mä sen mainitsen,
joka kerta.
Syksy on oranssi ja täynnä tunnetta.
Katson keittiöstä kun lehtivihreä katoaa
ja ruska valtaa puut.
Kerrostaloasuntoni takana kasvavat vaahterat
saa mut hymyilemään
lämpimillä väreillään,
joka kerta.
Syksyn jälkeen
talvi tulee joka vuosi,
eikä sille ikinä ole valmis.
Lumi yllättää autoilijat
ja muutkin,
joka kerta.
Haluttaisko me ikuinen kesä?
Eihän sillon ois ruskaa,
ei jäätäviä järviä,
lempeitä lehtipinoja
tai tätä runoa.
Syksy 2017
Pidän syksystä, mutta en pidä loskasta. Pelkään syksyllä halloweenia, koska paljon pelottavia koristeita ja ihmiset pukeutuu pelottaviksi. Pidän siitä kun järjestetään Suomi 100-vuotis tapahtumia. Haluaisin käydä syksyllä ruska-aikaan Lapissa. Toivon syksyllä tapahtuvan monia asioita, mutta eniten toivon, että pääsen axelin (luistelu hypyn).
Päivän sää
Syksy on suomen kylmimpiä vuodenaikoja, joka koostuu sateesta, auringonpuutteesta ja tuulenpuuskoista. Tai no, näin minulle ollaan aina kerrottu.
Oletteko koskaan kuulleet lumesta ennen talvea? Yleensä kunnon lumisateet sattuvat vasta joulun lähestyttyään tai jopa sen jälkeen, mutta tänä syksynä suomessa 25 lokakuuta vuonna 2017, taivas rikkoi vanhat perinteensä ja lumisade pian peitti maan valkoisella peitolla. Onko tämä äiti-maan tapa onnitella sata vuotta täyttänyttä suomea, vai kauheampi ennuste tulevaisuudesta…?
Talvi on tulossa.