Archive
Monthly Archives: joulukuu 2017

Munkkivuoren Nuorisotalon Halloween-juhlat

Nuorisotalon kävijät toivoivat mahdollisuutta järjestää nuorisotalolla kaikille yhteiset halloween-juhlat. Kokosimme 3.-6. -luokkalaisista nuorista sekä nuorisotalon apuohjaajista koostuvan suunnittelu – ja toteutusryhmän. Lähdimme toteuttamaan juhlia nuorten ideoiden pohjalta. Juhlat päätettiin järjestää sekä nuorisotalon kävijöille, että iltapäivätoimintaan osallistuville lapsille. Suunnitteluryhmä vastasi juhlien ohjelmasta, tarjoiluista sekä koristeista. Juhlien järjestäjät tekivät myös mainoksia ja markkinoivat tapahtumaa.

Ennen juhlia leivoimme aiheeseen sopivia leivoksia ja askartelimme koristeita. Hauskin idea oli hautausmaakakku, josta kaivautui esiin hirviön käsi. Juhlapäivänä ohjelmassa oli kasvomaalausta, valokuvauspiste, Halloween flipperturnaus sekä hirviövisa. Yksi vierailijoiden suosikeista oli jännittävä Kauhutunneli, jossa luuranko, haamu ja noita tarvitsivat apua noidan sammakon löytämiseen. Juhlissa vieraili yhteensä 130 lasta ja nuorta päivän aikana. Useat nuoret toivoivat jo samanlaisia juhlia ensi vuodelle.