Category Archives for "Imatra"

Minun syksyni

Syksy alkoi huomaamatta.
Elämä on kiireistä.
Miusta on ollut kuitenkin kivaa aina välillä lähteä luontoon kävelemään. Ilman päämäärää. Kävellessä näen kaiken ihan uudella tavalla. Suomen luonto, metsät ja järven ranta rentouttaa mieltä ja kehoakin. On hauskaa elää 100-vuotiaassa Suomessa, kun tuntee olon turvalliseksi ja saa olla ylpeä paikasta jossa asuu. Ja onnellinen siitä, että on syntynyt tänne. Syksy on miusta yleensä vähän ankeeta aikaa. Se on kuitenkin myös kaunista ja rauhallista aikaa.
Tää syksy alkoi huomaamatta. Haluun ottaa siitä kaiken irti ennen kuin se loppuu.

Sata vuotta

Sata vuotta Suomi täyttää
Sata vuotta sisua ja vahvaa tahtoa
Saa mut tuntemaan itseni onnelliseksi ja se, että Sauli Niinistö ja Jenni Haukiokin saavat vauvan
Syksy ja Suomen ruska luo kiitollisuutta noille urhoollisille miehille ja naisille joiden ansioista meillä on nykypäivänä vapaa ja itsenäinen Suomi

Kun syksy loppuu ja saapuu talvi odotan ja unelmoin kauniista talvesta, pakkastalvesta
Niistä hetkistä joilloin koko Suomi näyttää postikortilta

Ihana isänmaa Suomi nyt, toivottavasti myös monien satojen vuosien päästäkin kaikki saavat nauttia hyvästä Suomesta kuin ennenkin
Sata vuotta ruhtinaalinen ikä on jo, siispä
Onnea Suomi!

Syksyinen sekamelska miun tapaan

SYKSY, Suomi,
nimetään Suomineidoksemme Tuomi
Mutta mitä se mieleen tuopi?

100-vuotta: oppeja, surua
ja kiloittain iloa!
Mieleen muisto jää,
sydämessä tunne viriää

Sointuna mä kuulen
kuin tuulen:
”Nyt poissa on veljet, niin kaunis on maa”
Luottakaa itseen,
toisiin,
älkää uskoko loisiin
niistä ilo karisee kuin lehdet
ja maahan ne varisee.

Ruska.
Punaiset ja keltaiset väriaineet jää
Mieli on virkeää
Ja aisti terävää

Suomelle tonneittain onnea,
rakkautta.
Reissuissa mukana,
pakattuna
suljettuna
kuin sointu soittorasiassa.

Kirjoitan kauniisti,
äidinkieli,
på svenska.
Musisoin, kulttuurisoin, investoin

Mutta muistakaa tää:
Kallis on perheen rakkaus
sitä ostaa ei voi
ei silloinkaan jos kapinoi
Oivalla, uudista
mutta älä luovu perunamuussista.

Syksylle, Suomelle, perheelle
sanani, toiveeni, ajatukseni
pistän kirjekuoreen
kirjekyyhkyn matkaan
Taivaan sinisen kautta

Kuljetaan keskitietä
ei mietitä
Tulevaisuus on edessä
Se on siinä.

Noita ja mummo

Olipa kerran mummo, hän asui yksin vanhassa mökissään kissansa kanssa. Hän keitti päivälliseksi kastematokeittoa missä oli myös etanoita. Hän oli pikemminkin noita. Ilalla hän otti luutansa nurkasta ja otti paksun loitsukirjan ja loitsui luutansa lentoon kaukaisille vuorille eikä noitaa sen koommin näkynyt, sen pituinen se!

Minäpä kerron

Suomi on minulle maa, jossa haluan kasvaa, mutta en koko elämääni viettää. Kotipaikkani on juuri sopiva. Arkeni harmaata ja tylsää, mutta välillä todella stressaavaa. Harrastan teatteria. Tykkään syödä, lahnata, nukkua. Miulle tärkeää on ruoka, lemmikkikoirani, musiikki ja harrastukseni. Miut tekee iloiseksi ruoka, lahnaus, musiikki ja nukkuminen. Jee!

Kaikki on hyvin

Unelmoin Suomesta ilman työttömyyttä. Unelmoin Suomesta ilman köyhyyttä. Unelmoin SUomesta ilman lamaa, ilman blaa, blaa, blaa.
Onko asiat todellakin niin huonosti?
Oletko tullut ajatelleeksi, mikä kaikki on hyvästi? JOkainen lapsi saa koulutksen, jokainen sairas saa hoidon. Jokainen köyhä saa toimeentulon. MIkä siis ei olisi hyvin?
Ehkä et saa yhtä hyvää palkkaasi työstäsi kuin naapurin Pertti tai ehkä et voi ostaa kalliita merkkivaatteita. Kuitenkin ylläsi on katto eikö vain? Sinulla perhe ja joku sinusta välittää. Ylläsi on vaatteet.
Kun kaikki todellakin on hyvin, etsimme valittamisen aihetta. Etsimme parannettavaa. Jos edes kerran olisimme tyytyväisiä.

Suomi100

Minun Suomeni on täynnä paikkoja joissa haluaisin käydä.
Hienosta talosta modernista autosta
Uima-altaasta
Raju
Oudolta
Viulun soittoa orkesteria
Piirtää, soittaa pianoa
En tiedä