Category Archives for "Lappeenranta"

Ihastuminen kansantanssiin

Aloitin kansantanssin 10-vuotiaana Kimarassa. En ollut aikaisemmin oikein edes nähnyt kansantanssia, kunnes kuulin, että minun kaksi parasta kaveria harrastaa kansantanssia. Oli kesä ja oli tulossa kesäkonsertteja joka sunnuntai ja menin sitten siskoni kanssa katsomaan. Heti ensimmäisen esityksen jälkeen hymyilytti ja tuli tosi hyvä mieli. Esityksen jälkeen olin ihan fiiliksissä ja puhuin siskoni kanssa siitä koko loppuilta. Menin sitten seuraavana sunnuntaina taas katsomaan ja silloin pääin, että aloitan kansantanssin ja sanoin siitä sitten kavereilleni. Hekin olivat iloisia ja menin sitten eräänä päivänä kokeilemaan. Ihastuin kansantanssiin enkä halua lopettaa sitä koskaan!

Kansantanssi on elämäntapa!

Olin 5-vuotias, kun siskoni veti minut mukaansa kansantanssin pariin. Ja nyt tanssivuosia on jo takana 13-vuotta. Kansantanssi on antanut minulle paljon. Meillä on ihana ryhmä, jonka kanssa voi jakaa ilot, surut, onnistumiset ja epäonnistumiset. Kansantanssin kautta olen oppinut paljon myös Suomen historiasta ja suomalaisuudesta. Olemme myös ryhmämme kanssa päässeet viemään suomalaista kulttuuria ulkomaille tanssin avulla. Mielestäni suomalainen kansantanssi on iso osa suomalaisuutta, eikä sitä pitäisi unohtaa eikä aliarvostaa. Toivon, että saamme ryhmäni kanssa jaettua jatkossalin tanssin riemua ympäri Suomen ja maailman!

Kun aloitin kansantanssin:

Aloitin harrastukseni kun olin 3-vuotias, eli vuonna 2005. Kävin harkoissa lähikoululla ja harkat kestivät aina puoli tuntia. Ryhmän nimi oli Pikkukepposet. Serkkuni oli samassa ryhmässä kanssani. Veljeni oli myös samassa ryhmässä vuodet. Leikimme ja tanssimme. Se oli kivaa. Vuonna 2008 siirryin nykyiseen ryhmääni. Olin silloin kuusivuotias.

Kansantanssin aloittaminen

Aloitin kansantanssin vuonna 2005 Lappeenrannassa, kun olin 3-vuotias. Ensimmäinen ryhmäni oli nimeltään Pikkukepposet. Samoja ryhmäläisiä oli jos silloin mukana, kuin nykyisessä ryhmässä. Aloittaminen oli äitini idea ja aloitin yhdessä isosiskoni kanssa. 2008 perustettiin Kimara johon minut siirrettiin. Tanssin edelleen samassa ryhmässä ja olen ylpeä ryhmästäni.

Takkuinen viikko Tanskassa

Olimme kansantanssiryhmäni Kimaran kanssa Barnlek-tapahtumassa Tanskassa. Olin pakannut reissua varten kauan ja huolella. Tanskassa huomasin ettei minulla ollut hiusharjaa mukana tuolloin olin 9-vuotias. En uskaltanut kertoa asiasta ohjaajillemme, joten olin harjaamatta hiuksia koko viikon. Ei edes tullut mieleen ostaa uutta harjaa.

Oskarin Suomi

Millainen on sun suomi? – Vapaa maa
Millainen on sun Helsinki? – Kiva paikka käydä, huono paikka asua.
Mistä Unelmoit? – Hyvästä elämästä
Millainen on arkesi? – Normaalia opiskelian arkea
Miltä tulevaisuus näyttää? -Vaihtoehtoja riittää
Mitä harrastat? – Kansantanssia ja kitaraa ja bassokitaran soittoa
Mitä tykkäät tehdä? -(edellä mainitut) hengailla kavereiden kanssa. katsoa elokuvia, ajella autolla
Mikä sinusta tulee isona? Todnäk tanssin opettaja

Tanhu on elämäntapa

Olen harrastanut kansantanssia 6-vuotiaasta.
Tanssiminen alkoi harrastuksena. Mutta vuosien aikana
harrastuksesta tuli elämäntapa. Nykyisen ryhmän kanssa on vietetty lukuisia tunteja treenisalilla ja keikoilla.
Ulkomaillakin on tullut käytyä. Sitoutuminen tanssimiseen
vaatii paljon mutta se myös antaa paljon.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen on vikea kuvitella
millaista olisi, jos ei tanssisi.