Category Archives for "Tampere"

Turistina 100-vuotiaassa Tampereessa

Järjestimme Tampereen Tyttöjen Talolla leikkimielisen ”Turistina 100-vuotiaassa Tampereessa” -kaupunkisuunnistuskilpailun. Tapahtumassa oli ideana, että kierretään rasteja joukkueittain kirjekuorista löytyvien vihjeiden avulla. Kilpailijat saivat vihjekuoret ensin ohjaajilta ja sitten kilpailun edetessä rastien pitäjiltä.

Tapahtuma järjestettiin syyslomaviikolla maanantaina 16.10. Kilpailijat kokoontuivat Tyttöjen Talolla klo 10. Jakaannuimme kahteen ryhmään ja lähdimme suunnistamaan kohti ensimmäistä rastia. Rasteja oli yhteensä kolme, joissa jokaisessa oli jokin pieni tehtävä mikä piti suorittaa; löytyi sanatehtävää, hevosenkengän heittoa sekä narusokkeloa.

Kilpailu sujui hyvin, ja hauskaa oli aamupäivän sateesta huolimatta. Joukkueissa oli tosi hyvä yhteishenki, vaikka kaikki eivät tunteneetkaan toisiaan entuudestaan. Päivän aikana kävimme kaikki yhdessä syömässä lounaan eräässä salaattiravintolassa. Tytöt olivat innoissaan ravintolasta ja monelle se oli varmasti ainutlaatuinen kokemus. Kilpailusta sai lisäksi myös konkreettiset palkinnot, 1. tulleen joukkueen jäsenet saivat kukin yhden elokuvalipun sekä karkkipussin ja 2. tulleen joukkueen jäsenet saivat jokainen ”yllätys-lahjapussit”.

Päivä oli todella onnistunut!