Olipa kerran pieni kala, joka asui Itämeressä. Itämeri oli ennen hyvä paikka elää. Muttei enää. Itämeren pohja oli täynnä roskia. Siellä oli biojäteroskia, sekäjäteroskia ja mikä pahinta metallia ja muovipusseja. Pienen kalamme nimi oli Simo. Simon koti oli aivan meren pohjassa renkaan sisällä. Eräänä päivänä SImo näki oudon metallisen asian. Simo tutki sitä ja pisti sen suuhunsa. Juttu, jonka SImo laittoi suuhunsa olikin koukku. VOI EI! Simo tunsi kun koukku meni hänen kidustensa läpi. ÄLÄ ROSKAA ITÄMERTA! R.I.P. SIMO
Olipa kerran Elle. Jouluna Elle söi kinkkua, vaikka oli kasvissyöjä. Sitten Elle sai lahjoja ja oli iloinen. Loppu.
Äitin kanssa kaupassa käyminen on raskasta. Äiti joutuu koko ajan työntämään minua pyörätuolissa. Olisikohan äiti onnellisempi ilmna minua? MIten äitini elämä muuttuisi? Saavumme leipäosastolle. Leipäosasto on pitkä. Miksiköhän se on niin pitkä? Havahdun kun vieressäni seisoo poika. Noin 17-vuotias. Poika puhuu jotain, mutta korvani ovat lukossa, en kuule mitään. Havahdun kun poika lähtee kävelemään. Kauemmas, kauemmas ja kauemmas. Haluaisin huutaa hänelle jotain. Jotain, että hän pysähtyisi.
Tulevaisuuden Suomessa vedämme yhtä köyttä, ymmärrämme ja kuuntelemme toisiamme (kuva: Iida-Liina Häkkinen).
Harrastan telinevoimistelua. Olen harrastuanut sitä 1-2-luokasta asti. Olen käynyt Itävallassa opiskelemaas puoli vuotta, koska isä sai töitä sieltä. Suomessa tärkeää on terveys. Aion pyrkiä urheilualalle, joko liikunnanohjaajaksi tai personal traineriksi. Heti koulun jälkeen opiskelen varmaan lähihoitajaksi koska en heti pysty menemään liikunnanohjaajakouluun.