Äiti pyytää mua laskeutumaan hitaasti,
joka kerta,
mutta taas
mä hyppään
lokakuiseen järveen.
Vesi hyytävää,
olo on kuin kuolleella,
ja hetkeksi
mielikin jäätyy.
Huudot mun suusta
kertoo lämpotilasta veden,
kovaa mä sen mainitsen,
joka kerta.
Syksy on oranssi ja täynnä tunnetta.
Katson keittiöstä kun lehtivihreä katoaa
ja ruska valtaa puut.
Kerrostaloasuntoni takana kasvavat vaahterat
saa mut hymyilemään
lämpimillä väreillään,
joka kerta.
Syksyn jälkeen
talvi tulee joka vuosi,
eikä sille ikinä ole valmis.
Lumi yllättää autoilijat
ja muutkin,
joka kerta.
Haluttaisko me ikuinen kesä?
Eihän sillon ois ruskaa,
ei jäätäviä järviä,
lempeitä lehtipinoja
tai tätä runoa.
Teestä heijastuva taivas
likainen ruusuviltti
syysillan kultaiset puut
anna minun
kietoutua väreihin
hengittää vapaammin
antaa ajatusten olla
ja myöhemmin
pimeän tullessa
nukahtaa vasten lämmintä selkää