Syksyllä 2016 perustettu vapaa ryhmä Teatteri Reaktio lähti tutkimaan lapsuutta ja sen muutosta viimeisen sadan vuoden ajalta. Lapsuusmuistoja kerättiin eri ikäisiltä tamperelaisilta vauvasta vaariin ja tarinoiden pohjalta koostettiin koko perheen musiikkinäytelmä Sekamaailman sankarit. Esitys oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa ja sisäänpääsy tarjottiin lapsille ilmaiseksi.
Kevään 2017 aikana teatterialan ammattilaisista, opiskelijoista ja pitkän luokan harrastajista koostuva ryhmä harjoitteli Tampereen Tallipihalla. Ensi-ilta koitti 17.6. Esityksiä järjestettiin Tallipihalla 20 kappaletta. Kiitoksena harjoitustilasta esiinnyimme Tampereen Ylioppilasteatterilla neljästi. Koukkuniemen vanhainkodin asukkaille järjestimme yhden näytöksen kiitoksena sieltä kerätyistä tarinoista. Kaikki esitykset sujuivat hienosti ja ongelmitta ja saimme erittäin hyvää palautetta niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Suomen sää ja ainainen sataminen ei kuitenkaan mahdollistanut parasta lähtökohtaa kesäteatteriesitykselle ja yleisö jäi osittain siitä syystä vähäisemmäksi kuin toivoimme. Pohdimmekin ensi kesälle mahdollisuutta myös sisätilaan.
Kaiken kaikkiaan kesä oli ihana viettää innostuneen ja osaavan porukan kanssa laulaen, tanssien ja näytellen. Kaikki näytelmää varten tehdyt kappaleet soivat päässä vielä talven pakkasillakin. (Osa kappaleista löytyy onneksi myös Teatteri Reaktion YouTube -kanavalta, jos esitys jäi näkemättä: https://www.youtube.com/channel/UCAwc2PYTn81joRVZFdqyBCg) Ensi kesänä jatkamme eri tekstillä, mutta lähes samalla porukalla!