Matkani tähän hetkeen ja tästä eteenpäin
Juuri tämä syksy on se erilainen kaikista vietetyistä syksyistä elämäni varrella. Menneisyyteni on tuonut minut nykyhetkeeni ja tästä astelen kohti tulevaisuuttani. Nyt näiden viimeisten lämpimien auringonsäteiden, puista leijailevien lehtien ja vaivihkaa hämärtyvien iltojen keskellä tunnen olevani vahvempi, aikuisempi ja itsevarmempi kuin koskaan ennen. Tunnen olevani turvassa ja rakastettu.
Takanani ovat useiden vuosien määräaikaiset sijaisuudet eri työtehtävissä ja syyskuun lopussa työ-minäni vain lakkasi olemasta, jouduin luopumaan siitä vasten tahtoani. Tästä eteenpäin minulla on nimetön määrä päiviä edessäni ja toistaiseksi voimassa oleva työsuhde; ammattina työtön. Tunnen epävarmuutta tulevaisuudestani, ammatistani ja urastani. Samalla oloni on kuitenkin melko huoleton. Minulle työ ei ole yhtä kuin koko elämä. Käyn töissä ylläpitääkseni perheemme elintasoa ja taatakseni jonkinlaisen sosiaalisen verkoston itselleni, juurikin samassa tärkeysjärjestyksessä. En kotiin jäätyäni kuitenkaan koe täysin menettäneeni mitään edellisistä. Talouteni on turvattu työttömyyskassan ansiosidonnaisella päivärahalla ja sillä pärjään mainiosti. Toki meidän taloudessamme, kuten monen muunkin lapsiperheen, suurimman leivän tuo pöytään mies ja juuri nyt olen siitä hyvin kiitollinen. Taloudellisesta turvasta huolimatta odotan kovasti löytäväni töitä tämän syksyn aikana ja olen jopa innoissani mahdollisuudesta muuttaa urani suuntaa, ja löytämään kenties jotain aivan uutta ja mielenkiintoista. Olenkin hyvin avoimin mielin tulevan suhteen. Ura on väistämättä yksi tärkeistä osa-alueista elämässäni, eikä vähiten siksi että en tunne oloani yhtään luontevaksi leikkiessäni kotirouvaa työttömyyteni aikana. Haluan palata töihin ja saada jotain aikaiseksi, ihan vain siksi koska pystyn.
Syksyni näyttää nykyisellään koostuvan arkisista päivistä kotona lapsen kanssa tai vaihtoehtoisesti ilman lasta. Minulla on mahdollisuus pitää lapsi osa-aikaisesti kunnallisessa päivähoidossa ja se on ehdottomasti perheellemme hyödyksi. Koen lapselleni tärkeäksi hoitopaikan pysyvyyden sekä mahdollisuuden omanikäiseensä seuraan. Olen kiitollinen siitä että minulla on oikeus valita ja päättää äitinä mikä on minun lapseni kannalta paras ratkaisu. Rakastan yhdessä poikani kanssa vietettyjä syksyisiä päiviä lehtikasoissa leikkien ja sadepäivinä sisällä junaratoja rakennellen, mutta tarvitsen myös hetkiä vain itselleni. Omasta jaksamisestani huolehtimalla pystyn olla parempi äiti lapselleni. Työttömyys mahdollistaa antamaan enemmän aikaani lapselle ja se on tänä päivänä yksi kallisarvoisimpia asioita ja olen onnellinen nähdessäni pojan innosta tuikkivat silmät kun äiti ehtiikin tulla leikkimään. Minun arkeni on poikani lapsuus ja tänä syksynä aion tarjota hänelle kallisarvoisia muistoja mukaansa kannettavaksi.
Yksi isoimmista asioista tänä syksynä on se, että kolmen vuoden kognitiivinen psykoterapiani lähestyy loppuaan. Lapsen syntymän jälkeen olin ahdistunut, voimaton ja täynnä itseinhoa, en pystynyt olemaan sellainen äiti kuin olisin halunnut. Minulla diagnosoitiin keskivaikea masennus. Aloitin Kelan kuntouttavan psykoterapian ja vähän myöhemmin minulle määrättiin mielialalääkkeet terapian tueksi. Tänään taaksepäin katsoessani vasta ymmärrän millaisessa allikossa olin ja osa minusta pelkää sen kaiken vaikutusta poikaani. Mutta minä selvisin siitä ja ymmärrän että olen hyvä äiti, paras äiti lapselleni. Minulla on korvaamaton tukiverkosto ja asianmukainen hoito. Olen kulkenut pitkän matkan oppiakseni hyväksymään ja ymmärtämään itseäni. Matkallani ovat kulkeneet poikani sekä mieheni, jotka ovat molemmat saaneet osansa henkilökohtaisista taisteluistani. Mutta ehkä se tekee meistä entistä vahvemman perheen. Kun tänään menen ulos syksyisen raikkaaseen ilmaan, pystyn hengittämään. Vedän keuhkot täyteen raikasta, puhdasta ilmaa ja tunnen olevani tyytyväinen elämääni ja itseeni.
Tämä syksy on erään aikakauden loppu ja uuden alku. Odotan tulevaisuutta innolla ja luottavaisin mielin. Tiedän että mitä ikinä tapahtuukaan, olen turvassa ja tulen pärjäämään. Pohdin mitä kaikkea olen elämässäni jo tähän mennessä saavuttanut ja mitä on vielä tulossa. Mutta juuri nyt, tämän syksyn äärellä, minulla on muisto menneestä ja lupaus tulevasta ja minun on nyt hyvä olla. Tämä on minun tarinani syksyllä 100-vuotiaassa Suomessa.