Pauha on Jyväskyläläinen kansantanssiryhmä. Ryhmäämme kuuluu seitsemän iloista ja vilkasta 14-16 vuotiasta nuorta. Syksyllä päätimme järjestää Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi flashmob- esityksen jyväskyläläiseen kauppakeskukseen. Tavoitteenamme oli saada lisää näkyvyyttä kansantanssille, jonka harrastajamäärät ovat melko pienet. Uusia tansseja varten tarvitsimme myös uudet esiintymisasut, joiden oli tarkoitus valmistua flashmobiin.
Flashmob päivämme alkoi yhteisillä harjoituksilla Lutakossa. Kertasimme esityksemme ennen tulevaa flashmobia. Harjoitusten jälkeen suuntasimme Jyväskylän keskustaan Forum- kauppakeskukseen. Paikan päällä katsoimme tanssien paikat sekä levitimme Nuorisoseurat- kyltin. Tämän jälkeen jaoimme ryhmän kanssa flyereita ohikulkeville ihmisille. Näin houkuttelimme yleisöä esityksellemme, ja paikalle jäikin yllättävän paljon katsojia. Esityshetken koittaessa fiilis oli katossa. Musiikki pärähti soimaan ja ryntäsimme kauppakesukusken lattialle. Tanssimme ja liukastelimme kaikki yhteisvoimin. Mukana oli paljon naurun ja ilon hetkiä. Yleisökin näytti nauttivan esityksestä. Erityisesti muutama poika innostui esityksestä niin, että he päättivät tulla mukaan ryhmä selfieemme. Ryhmämme sai raikuvat aplodit ja positiivista näkyvyyttä Jyväskylässä. Flashmobin jälkeen jaoimme loput flyerit ja ihmiset ottivatkin niitä ilomielin vastaan. Samalla saimme paljon kehuja esityksestämme.
Ennen flashmobia tavoitteena oli saada uudet esiintymisasut valmiiksi, mutta ne eivät valitettavasti kerenneet valmistua. Hamekankaan löytäminen oli todella vaikeaa ja se oli ensimmäinen vaikeus, johon törmäsimme pukuasiassa. Myös vanhempamme olivat kiireisiä ennen joulua, joten pukujen valmistuminen oli hidasta. Opimme tästä, että pukuprosessiin on varattava enemmän aikaa. Pienten vastoinkäymisten jälkeen meillä on käsissämme ihana ja värikäs hamekangas ja puvuista tulee upeat.
Kaiken kaikkiaan päivä oli antoisa ja mukava. Keikasta jäi rento ja hyvä fiilis. Tälläisiä vapaamuotoisia esiintymisiä kannattaa järjestää ehdottomasti myös tulevaisuudessa.
Keljon Tapiolan nuorisoseurantalolla järjestettiin 4.12.2017 100-vuotiaan Suomen kunniaksi itsenäisyyspäiväjuhla, joka oli samalla kokkikerhokauden viimeinen kerta ennen joulua. Olimme suunnitelleet ennakkoon yhdessä 7-11-vuotiaiden kerholaisten kanssa mitä haluaisimme tarjota vieraillemme ja saimmekin hienosti valmistettua ruoat yhdessä tehden. Lapset paistoivat omena-kanelivohveleita ja suklaalettuja ja ohjaajat valmistivat pakastimeen paljon sitruunaista mansikkikermajäätelöä – osattiin vaikka emme ennen olleet kotijäätelöä tehneetkään. Teimme myös Suomi-pipareita ja vaaleansinisiä bebe-leivoksia. Juhlan lopuksi pienten koululaisten soittoryhmä esitti meille oman kappaleen kantelein. Juhlan myötä oli oikein mukavaa virittäytyä joulun viettoon. Kiitämme lämpimästi tapahtumamme tukijoita!
Leijonakaverit ovat menossa Särkänniemeen koko päiväksi huvittelemaan. leijona ja kaveri ovat hyviä ystäviä