Järjestämme viikon mittaisen lasten kesäleirin Puumalassa, johon osallistuu 13 leiriläistä ja seitsemän ohjaajaa. Leirikeskus Pulkku sijaitsee Heinäsensaaressa. Ohjaajat ovat suunnitelleet yhden päivän teemalla Suomi 100. Ohjaajat myös valmistavat päivän aikana tarjotut ruoat. Heräämme aamulla noin klo 8, jonka jälkeen siirrymme lipunnostoon. Aamiainen syödään noin klo 9 aikaan. Aamiaisen jälkeen ohjelmassa on ohjattua toimintaa mm. kalastusta, veneilyä ja melontaa suomalaiseen tapaan Suomen kauneimmassa järvimaisemassa Saimaalla. Leiriläiset saavat itse valita mihin ohjattuun toimintaan he osallistuvat. Tämän jälkeen siirrymme syömään lounasta. Lounaaksi tarjoilemme hernekeittoa. Seuraavana ohjelmanumerona on luontopolku, jonka osa ohjaajista on tehnyt saaren ympäristöön aamupäivän aikana. Leiriläiset suorittavat luontopolun pienissä ryhmissä ohjaajan avustuksella. Luontopolun kysymykset liittyvät Suomen luontoon, eläimiin, vesistöön ja jokamiehenoikeuksiin. Luontopolku on yksi leiriolympialaislaji, joten ryhmien vastaukset tarkistetaan ja ryhmät saavat niiden mukaan pisteitä. Tämän jälkeen siirrymme syömään päivällistä. Päivällisenä on suomalaista perinneruokaa karjalanpaistia keitinperunoiden kera. Ruokailun jälkeen on vuorossa saunomista ja uimista ohjaajien valvomana. Päivän päätteeksi kokoonnumme iltanuotiolle leikkimään, laulamaan ja syömään iltapalaksi muurinpohjalettuja. Iltanuotiolla laskemme lipun. Päivä päättyy iltatoimiin ja leiriläiset siirtyvät nukkumaan klo 22.
Meijän Suomi on rauhaisa ja viihtyisä mesta asua. Mä ja mun bestis tykätään hengaa tääl yhessä, vaikka meillä on keskivertovälimatka ( onneksi on VR) Mä oon onnellinen, kun Suomeen tulee homoavioliitot lailliseksi! Se on ehkä paras asia Suomi 100 veessä! Mun serkku ( eli BFF) ei oikeastaan tiiä mistä se on onnellinen Suomessa, mut kyl se on.
Suomen talvet on kauniita ja lumi on ihanaa. Kesät pn kans kivoja, jos ei ois niin paljon ötököitä. Suomen luonto on kaunis ja ihmiset ihanan hiljaisia.
+ Suomen kahvipolittiikka pm rakkautta!