Ikäihmisiä ilahduttamassa
Halusimme Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi tarjota ikäihmisille ikimuistoisia hetkiä ja kiittää heitä itsenäisestä Suomesta. Työstimme ideaa ja tuloksena saimme järjestettyä yhteensä seitsemän konserttia eri puolille Etelä-Karjalaa. Konsertit järjestettiin palvelukodeissa, jolloin asukkaiden kynnys osallistua oli mahdollisimman pieni. Myös asukkaiden läheiset ja palvelukotien henkilökunta pääsivät mukaan nauttimaan esityksistä. Kaikissa seitsemässä konsertissa oli katsojia yhteensä noin 200 mukaan lukien Penttiläntien kissat Toffee ja Rontti. Tavoitimme siis suurimman osan Etelä-Karjalan alueen palvelukotien asukkaista.
Esiintymisen lisäksi vietimme aikaa palvelukotien asukkaiden kanssa sekä autoimme hoitajia asukkaiden kuljettamisessa esiintymistilaan ja sieltä pois. Koimme ihania kohtaamisia asukkaiden kanssa ja pääsimme kuulemaan koskettavia tarinoita heidän elämistään. Esitimme perinteisiä karjalaisia kansantansseja sekä moderneja tanssikokonaisuuksia. Esityksiin kuului myös musiikkia ja laulua, joista asukkaat nauttivat selvästi. Laulut ja tanssit toivat heille mieleen monia nuoruuden muistoja. Saimme paljon positiivista palautetta ja kiitoksia esityksien jälkeen asukkailta ja muilta esityksiä seuranneilta. Tässä yhden asukkaan kommentti: “Ei voinut kuin kyyneleet silmissä tätä katsoa, kiitos.”
Kokonaisuudessaan konsertit palvelukodeissa onnistuivat hienosti. Erityisesti onnistuimme mielestämme ikäihmisten ilahduttamisessa ja kulttuurielämyksen sekä uudenlaisen viriketoiminnan tarjoamisessa. Tapahtuman järjestäminen ja aikatauluttaminen onnistuivat myös hyvin. Joissakin palvelukodeissa tila aiheutti haasteita, mutta suoriuduimme siitä huolimatta esityksistä ongelmitta.
Meidän osalta Suomi100 hanke ei ole vielä ohi, vaan suunnitelmissa on alkuvuodesta järjestää viisi konserttia palvelukodeissa ja Lappeenrannan kaupungin toisen asteen kouluissa. On ollut mielenkiintoista ja mukavaa järjestää näitä konsertteja ja odotamme innolla jäljellä olevia esiintymisiä.