Kipinöiden joulu

Kipinät suunnittelivat jouluohjelmistoa tanhutunneillaan. Samalla oli lähestymässä Kerkkoon Joulumarkkinat, joissa olisi mahdollisuus pitää ohjelmaa lapsille. Yhdessä tuumin päätettiin lasten ohjelman sisältö: tonttupolku, askartelu ja lukunurkka. Ja tottakai myös ryhmän oma esiintyminen koko markkina yleisölle oli ohjelmassa.

Tonttupolkua sunniteltiin mm. välitunneilla koulussa ja ennen treenejä talon uudessa kerhohuoneessa. Polulle valittiin kuusi tehtävää ja Erika kirjoitti tarinan tonttujen taidoista ja hassuista sattumista korvatunturilla. Todelliset tehtävä vähän muuttuivat suunnitellusta tapahtuman lähestyessä. Polku alkoi lämmittelyllä sillä korvatunturilla oli kylmä, sitten oltiin karanneiden keppareiden jäljillä, tontut olivat myös sekoittaneet lahjat ja saajat keskenään, joten lasten tuli auttaa tonttuja, korjattu puhelin oli myös testattava. Lopuksi piti vielä selvittää tiensä upottavan lumen yli ja löytää tonttujen piilottama palkinto.

Askartelussa tehtiin joulukortteja, malleja oli pari erilaista lapsia autettiin tarvikkeiden kanssa ja annettiin ohjeita. Lukunurkkaan oli tuotu kirjoja kirjastosta. Se oli tehty tunnelmalliseksi hallaharsolla ja jouluvaloilla. Ohjelmaan tuli pieni tauko esityksen ajaksi ja tonttupolku sulkeutui kun esitykseen alettiin valmistautua. Yleisöä oli aika paljon ja joku oli kuulemma kysynyt voiko Kipinät taputtaa takaisin lavalle. Päivä oli hauska vaikka järjestelyissä tuli välillä vähän erimielisyyksiäkin.

Kipinöiden joulussa oli kaksi vauhdikasta viikonloppua. Markkinoita edeltävänä lauantaina kävimme esiintymässä Porvoon Joulun avauksessa Lundin aukiolla ulkona. Sama ohjelma esitettiin kolme kertaa kun yleisö vaihtui vähän, ihmisiä oli paljon. Esitys meni hyvin vaikka liikkeitä unohtui. Tanssin jälkeen kierreltiin tonttuhattujen kanssa yleisön seassa. Hattuihin tipahti mm. ruplia ja keno-kuponki, siinä ei kyllä ollut voittoa. Esiintyminen oli kuitenkin kivaa.

Pari viikkoa myöhemmin touhut jatkuivat. Taidetehtaalla oli joulumarkkinat, joissa Kipinät esiintyi. Oltiin myös tapahtuman narikassa hommissa koko päivän. Esitys meni muuten hyvin, mutta lattia oli liukas, joten siinä oli vähän vaikea tanssia. Esityksen jälkeen kiersi tonttulakki, johon yleisö sai laittaa rahaa. Esityksen jälkeen vaihdetiin vain vaatteet ja lähdettiin mäkkäriin syömään. Sen jälkeen tultiin takaisin Taidetehtaalle ja jatkettiin töitä narikassa.

Pitkän markkinapäivän jälkeen juhlittiin sunnuntaina viimein kauden päätöstä nuorisoseuran pikkujouluissa. Puuroa oli tarjolla heti kun tultiin paikalla, kaikki ei syönyt kun olivat syöneet jo kotona. Esiintymisvaatteet vaihdettiin lavan takana kulisseissa sijaitsevassa takahuoneessa. Se on aina viileä, mutta ihana viilennyspaikka esityksen jälkeen kun on hiki. Vaatteiden vaihdon jälkeen pidettiin lyhyet kenraaliharjoitukset. Koko ryhmä pääsi kerrankin yhtä aikaa lavalle. tämän jälkeen päästiin seuraamaan juhlaa perheiden kanssa. Ohjelmassa oli ensiksi ihan pienimpien esitys ja palkintojen jakoa, joita osa oli voittanut urheilijoiden kisoista. Jako kesti aika kauan, mutta sen jälkeen oli Vipinöiden, Ritinöiden ja Kipinöiden esitykset. Kipinöille taputettiin rytmiä melkein koko toisen tanssin ajan. Esitysten jälkeen pukki tuli käymään. Hänen kanssaan leikittiin ja laulettiin. Hän toi myös yllätyspussit kaikille lapsille. Lopuksi oli arpajaiset ja mehua ja torttua. Juhlat loppuivat ja osa järjestäjistä jäi vielä siivoamaan.