Koko perheen bändi-ilta
Ohkolan Nuorisoseura järjesti marraskuun lopulla koko perheen bändi-illan. Nuorten tyttöjen punk-bändi Flies Flies Flies esiintyi illan aikana ja sai yleisön tanssimaan ja laulamaankin mm. Apulannan kappaleen Mitä kuuluu mukana. Tarjollaa oli iltapalaa lihapiirakoista munkkeihin vapaaehtoisella maksulla. Ilta oli rento, yhdessä piirtelyä, pelailua ja pingistä. Mukana oli noin 70 ihmistä. Kaikki viihtyivät loistavasti!