Kulttuuria ja ryhmähenkeä – Barnlek 2017
Barnlek on tapahtumana ainutlaatuinen keräten lapsia ja nuoria kaikista pohjoismaista oppimaan eri kulttuureista ja tärkeimpänä – tanssimaan yhdessä. Kansantanssi perustuu lajina kansanperinteeseen nojaten kunkin alueen tyypillisiin eroavaisuuksiin. Siksi puhuttaessa erityisesti kansantanssista muiden tanssilajien sijasta, on maiden välisellä yhteistyöllä oma erityinen merkityksensä. Lapset ja nuoret tutustuvat ainutlaatuisella tavalla muiden maiden kulttuureihin tanssimalla yhdessä maalle tyypillisiä tansseja.
Pelkästään Pohjoismaat käsittävässä tapahtumassa puhuttuja kieliä on vähintään kahdeksan. Kaikkia yhdistävänä tekijänä on kuitenkin tanssin kansainvälinen kieli, joka johtaa ikimuistoisiin hetkiin tanssiessa uusien tuttavuuksien kanssa. Silloin ei välttämättä tarvita edes yhteistä puhuttua kieltä. Tanssin kautta koettu yhteys on usein moninkertaisesti vahvempi kuin hetken kestävät keskustelut.
Lukuisista tapahtumista tuttu Färsaarelaisten tanssi, kaksi askelta vasemmalle ja yksi oikealle, tiivisti tapahtuman ainutlaatuisimpia piirteitä kooten erilaisia ihmisiä yhteen. Tanssiin pystyi sen yksinkertaisuuden vuoksi liittyä kuka tahansa ikään tai taitoihin katsomatta. Siitä muodostuikin myös pisin ja tunnelmallisin tanssi tapahtuman edetessä.
Barnlek yhdistää kansojen lisäksi myös ryhmää itsessään. Kansainväliset tapahtumat ja matkustaminen ryhmän kanssa ovatkin vakiinnuttaneet asemansa kansantanssiryhmien toiminnassa. Matkojen voima ryhmän toimintaa potkivana motivaattorina on ehdottomasti suuri ja lyö helposti laudalta suuretkin esitykset kotimaassa. Matkan aikana sekä ryhmäläiset että ohjaaja oppivat tuntemaan toisensa uudella tavalla. Matkustaminen kehittää ryhmää valtavin harppauksin ja kasvattaa ryhmähenkeä sekä positiivista energiaa.