Punainen, keltainen, oranssi syksy
Kello 7.52 herään jälleen uuteen päivään. Ensitöikseni sujautan jalkaan vaaleat aamutossuni ja kietaisen harteilleni lämpimän aamutakin. Avaan huoneeni ikkunan sälekaihtimet ja tuntuu kuin ulkoa syksyn hyisevä viileys ja tuulenvire lävistäisi ikkunani. Suljen sälekaihtimia vähän, ikään kuin se lämmittäisi minua. Kävelen kohti keittiötä, jotta voisin herätä tähän uuteen päivään jo niin monen suomalaisen perinteeksi muodostuneeseen tapaan: keitän kahvit ja luen päivän Ilkka-lehden.
Aamuaskareiden jälkeen lähden kävelemään kohti kouluani. Minulla on ylimääräistä aikaa, joten päätän kiertää eri reittiä kuin yleensä. En tiedä mitään kauniimpaa syksyssä kuin värikkäät lehdet, jotka vielä keinuvat tuulen mukana puussa – varsinkin vaahteranlehdet. Lehtien havina on korville kaunista kuunneltavaa kun kävelet ruskon värein koristetun puiston läpi.
Samalla kun kävelen kauniissa maisemissa mieleeni kuitenkin juolahtaa ajatus tulevasta. Syksy on minulle jo pienenä tarkoittanut muutakin kuin sitä, että joulupukki tulee pian. Se tarkoittaa, että niin tulee myös uusi vuosi ja kevät. Tänä vuonna se tarkoittaa kohdallani myös suuria muutoksia uuden koulun ja mahdollisesti jopa uuden paikkakunnan merkeissä. Kaikki tuttu ja turvallinen tulee jäämään taakseni kun tulevaisuuden tuulet puhaltavat kohti. Olen muutenkin jo tuskaillut kauan aikaa sen kanssa, että mitä oikein haluan tehdä ’isona’. Haluaisin joskus saavuttaa jotain yhtä suurta kuin isovanhempani. He ovat selvinneet monenlaisesta, sillä isoisäni esimerkiksi on sotaveteraani. Entäpä minä? Välillä tuntuu, että en selviä edes lukion koeviikosta.
Kaverit koulussa valittavat kylmyydestä ja siitä, miten pimeää on. Mietin vain, miksi tämä sama kylmyys on kavereiden mielestä keväällä se keli, jolloin on aika heittää takit ullakolle pölyyntymään ja kaivaa uimakamppeet kaapeista. Silloin tämä samainen lämpötila on selvä kesän merkki. Nyt se tuntuu heidän mielestään olevan arastavan jääkauden merkki. Radiossa ja aikakausilehdissä hoetaan myöskin taukoamatta syysmasennuksesta, vinkeistä miten estää syysmasennus sekä siitä, miten selvitä mikäli syysmasennus yllättää. Sitähän alkaa tässä itsekin ajattelemaan, että minussako on vika, kun ei vieläkään masenna, mutta kaikkia muita masentaa?
Seuraan maailmaa parista eri suunnasta: televisiosta, sosiaalisesta mediasta, radiosta, lehdistä ja siitä, mitä itse näen ja koen. Voin karkeasti sanoa, että lähes kaikki mitä ensimmäisenä mainitsin eivät vastaa sitä, mitä itse näen ja koen. Lehdissä muun muassa kerrotaan, miten voit vaatteillasi pelastaa juuri tuon aikaisemminkin mainitsemani syysmasennuksen. Mikäli saan olla eri mieltä, niin suomalaiset ovat asuneet maassansa käytännössä tuon tasan 100 vuotta. Vasta tämä meidän sukupolvi ja ehkä edeltävä, ovat keksineet koko masennuksen. Ei 90 vuotta sitten ihmiset tarvinneet pelloilla uusia neulepaitoja sekä suoria silkkihousuja sekä pillimukia, josta nauttia vihreää teetä välttääkseen syysmasennuksen.
Oikeasti, Suomi on syksylläkin kaunein maa, jonka tiedän. Monet maksavat nähdäkseen tämän kauniin syksyn ruskon värikirjon. Minä nuorena ihmisenä en usko tässäkään tapauksena median aiheuttamiin paineisiin, nautin vain siitä, mitä isovanhempamme tai heidän vanhempansa ovat meille turvanneet. Tämä kauneus, rauha, turvallisuus on sitä, mistä elämä nuorelle suomalaiselle tytölle koostuu satavuotiaassa Suomessa.