Töminät

Töminät toteutettiin yhteistyössä Seinäjoen Nuorisopalveluiden kanssa. Tuottajina tapahtumassa toimivat kaksi Seinäjoen Ammattikorkeakoulun opiskelijaa. Tapahtuman teemana oli koulukiusauksen estäminen ja suvaitsevaisuus muita kohtaan. Tapahtuman runkoa suunniteltiin yhdessä Seinäjoen alueen yläkoulujen oppilaskuntien avulla huhtikuussa 2017.

Tapahtumassa esiintyi seinäjokinen Planet Case -yhtye. Heidän lisäksi tapahtumassa oli Video Game Corner, mitä piti paikallinen peli-yhdistys SEiGA ry. Seinäjoen pelikehittäjoen yhdistys Sepeli oli esittelemässä toimintaansa SEiGA:n pisteen yhteydessä. Tapahtumassa oli UV-valodisco, jota varten Seinäjoen Kansalaisopisto oli pitämässä NeonPoint-pistettä, missä asiakkaat saivat maalata UV-valossa hohtavia maalauksia itseensä. Rytmikorjaamon pihalla oli Graffiti-maalausta ja Seinäjoen Nuorisopalveluiden bussi parkkeerattuna, missä oli myös mahdollista pelata Playstationilla. Ulkona piti lisäksi olla katuliitu-piste sekä skeittausmahdollisuus, mutta sateinen ilma esti nämä. Ulkopisteiden vetäjä sanoi, ettei uskalla skeittausta avata, ettei liukkaalla säällä satu mitään. Märkään asvalttiin ei olisi katuliidut tarttuneet.

Tapahtumaan saapui mittavasta markkinoinnista huolimatta ainoastaan 47 maksavaa asiakasta. Markkinointia saatiin paikallislehtiin sekä mainoskuva oli esillä alueen mainostauluilla ulkona sekä paikallisliikenteen bussissa. Radiomainosta saatiin kahteen paikalliseen ostoskeskukseen sekä yhteen kouluun. Tuottajat kävivät promoamassa tapahtumaa myös kesällä Solar Sound -festivaaleilla, missä saatiinkin Instagramiin seuraajia kerättyä.

Tapahtuman markkinointi oli kattavaa, mutta kohderyhmä jäi silti tavoittamatta. Tapahtumaa on tarkoitus ensi vuonna rakentaa uudestaan ja tämän vuoden perusteella on rakennettu pohja, mitä lähdetään kehittämään.
Tuotannon aikana tuli selvästi esille, kuinka tärkeää tapahtuman kohderyhmän tunteminen sekä heidän tavoittaminen on.