Vuosi nuorisoseurassa
Vuosi nuorisoseurassa
Olen työskennellyt vajaa vuoden verran Nuorisoseurojen Tikkurilan toimistolla. Tähän vuoteen on mahtunut paljon. Työni alkoivat järjestöön, Erityisnuoret ja digiajan osallisuuden tukeminen monialaisissa toimintaympäristöissä tutustumisella sekä viestinnässä avustavilla monipuolisilla ja mielenkiintoisilla töillä kuten tiedonhaussa, tehtävien ohjeistuksissa avustamisessa, kerhokirjeessä avustamisessa ja käsitteiden määrittelyissä avustamisessa. Aika alkuvaiheessa mukaan tulivat kehittämistyöt liittyen esteettömyyteen, saavutettavuuteen, mediavaikuttamiseen sekä yhdenvertaisuuteen. Elävä kirjasto oli syksyllä järjestämäni tapahtuma. Sen suunnittelussa ja organisoinnissa kului mukavasti aikaa. Tein ohjaamista ja kouluttamista marraskuun puolivälissä toteutetussa Eävässä kirjastossa, jossa syrjintää ja ennakkoluuloja kohdanneet henkilöt keskustelivat heitä lainaavien ihmisten kanssa lainaajia askarruttavista asioista. Sitten alkoi toukokuun suuremman ohjaus-ja kouluttamistyötehtäviin liittyvän tapahtuman näkövammaisten nuorten mediavaikuttamistyöpajan suunnittelu ja oranisointi. Itse mediavaikuttamistyöpaja oli toukokuussa. Alkukesällä enen loman alkua minulla oli mahdollisuus perehtyä lisää meidaan liittyviin ja esteettömyyteen liittyviin aineistoihin.
Mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi työyhteisömme on ollut mukava, iloinen, joustava, rento. Apua ja tukea on aina löytynyt. Mukavia yhteisiä hetkiä ovat olleet iltapäiväkahvihetket, joissa iloista kesksutelua on ollut paljon. Mukavia yhteisiä hetkiä olivat esimerkiksi tyhypäivä Jumbossa ja Fazerilassa. Syrjinnästä vapaa-akmpanjaan liittyvä Hupparikansan puolella-kuvaushetki läheisessä puistossa, tiistai-iltapäivisin pidetyt tiistaikahvit sekä naistenpäivän vietto-ja Nuori kulttuuri-säätiön paluukahvit. Työkavereiden iloinen puheensorina ja kahvin tuoksu tekivät olon kotoisaksi.
Töiden ohella tähän vuoteen on mahtunut monenlaista vapaa-ajan tekemistä. Asukastoimikunnassa olemista kokouksineen ja viime vuoden alkusyksyllä talomme teki risteilyretken Itä-Helsingin saaristoon. Kerran kuukaudessa maalauskerhossa käymistä. Näkövamamiset kulttuurinystävät ry:n toimintaan osallistumista Omakuvaan ja valokuvaamiseen liittyvän kurssin ja ”taiteilijaklubien” merkiessä. (Taiteilijaklubeissa yhdistyksemme jäsenet, jotka tekevät taidetta joko ammatikseen tai harrastuksekseen ja ovat kertomassa omasta taiteen alastaan ja heidän kanssaan voimme keskustella siihen taiteenalaan liittyvistä asioista). Vapaa-aikaani on myös mahtunut ulkoilua avustajien kanssa ja ystävien tapaamisia.
Työni nuorisoseuroissa päättyy elokuun puolivälissä. Tulevaisuuden suhteen on mielenkiintoista lähteä uusia tuulia kohti uuden työpaikan etsimisen ja mahdollisesti uusien harrastustenkin merkeissä. Työssäni olen saanut tehdä vaikuttamistyötä ja olen oppinut sen tiimoilta paljon. Vaikuttaminen on myös mahdollinen uusi harrastukseni tulevaisuudessa. Haluaisin, että vammaiset henkilöt voisivat tulevaisuudessa vaikuttaa enemmän heitä koskeviin asioihin ja että vammaispalveluissa aito osallisuus toteutuisi nykyistä enemmän. Haaveenani on, että vammaiset henkilöt saisivat siis omaa ääntään kuuluviin yhteiskunnassamme nykyistä enemmän.