Archive
Monthly Archives: toukokuu 2017

Meeri Suomessa

Minun Suomeni on vapaa ja rauhallinen, hyvä paikka elää. Suomessa on kauniit maisemat ja raikas ilma.
Helsinki on mielestäni iso, äänekäs ja tapahtuma/kaupparikas. Helsingissä riittää tekemistä.
Unelmoin pitkästä ja valoisasta kesästä, upeasta tulevaisuudesta ja hyvästä työpaikasta.
Minun arkeni on täynnä musiikkia (klarinetin soitto, orkesteri ja tanssi). Käyn koulu 7.-luokalla. Arjessani riittää tekemistä harrastusten, koulun ja lemmikkien parissa.
Tulevaisuuteni näyttää mielenkiintoiselta ja avoimelta.
Tykkään viettää aikaa ystävieni ja poikaystäväni kanssa. Tykkään leipoia ja kuunnella/soittaamusiikkia.
Minusta tulee isona opettaja tai pankkiiri. En ole vielä varma, mutta haluan toimia myös musiikin parissa.

Ihastuminen kansantanssiin

Aloitin kansantanssin 10-vuotiaana Kimarassa. En ollut aikaisemmin oikein edes nähnyt kansantanssia, kunnes kuulin, että minun kaksi parasta kaveria harrastaa kansantanssia. Oli kesä ja oli tulossa kesäkonsertteja joka sunnuntai ja menin sitten siskoni kanssa katsomaan. Heti ensimmäisen esityksen jälkeen hymyilytti ja tuli tosi hyvä mieli. Esityksen jälkeen olin ihan fiiliksissä ja puhuin siskoni kanssa siitä koko loppuilta. Menin sitten seuraavana sunnuntaina taas katsomaan ja silloin pääin, että aloitan kansantanssin ja sanoin siitä sitten kavereilleni. Hekin olivat iloisia ja menin sitten eräänä päivänä kokeilemaan. Ihastuin kansantanssiin enkä halua lopettaa sitä koskaan!

Kansantanssi on elämäntapa!

Olin 5-vuotias, kun siskoni veti minut mukaansa kansantanssin pariin. Ja nyt tanssivuosia on jo takana 13-vuotta. Kansantanssi on antanut minulle paljon. Meillä on ihana ryhmä, jonka kanssa voi jakaa ilot, surut, onnistumiset ja epäonnistumiset. Kansantanssin kautta olen oppinut paljon myös Suomen historiasta ja suomalaisuudesta. Olemme myös ryhmämme kanssa päässeet viemään suomalaista kulttuuria ulkomaille tanssin avulla. Mielestäni suomalainen kansantanssi on iso osa suomalaisuutta, eikä sitä pitäisi unohtaa eikä aliarvostaa. Toivon, että saamme ryhmäni kanssa jaettua jatkossalin tanssin riemua ympäri Suomen ja maailman!

Kun aloitin kansantanssin:

Aloitin harrastukseni kun olin 3-vuotias, eli vuonna 2005. Kävin harkoissa lähikoululla ja harkat kestivät aina puoli tuntia. Ryhmän nimi oli Pikkukepposet. Serkkuni oli samassa ryhmässä kanssani. Veljeni oli myös samassa ryhmässä vuodet. Leikimme ja tanssimme. Se oli kivaa. Vuonna 2008 siirryin nykyiseen ryhmääni. Olin silloin kuusivuotias.

Kansantanssin aloittaminen

Aloitin kansantanssin vuonna 2005 Lappeenrannassa, kun olin 3-vuotias. Ensimmäinen ryhmäni oli nimeltään Pikkukepposet. Samoja ryhmäläisiä oli jos silloin mukana, kuin nykyisessä ryhmässä. Aloittaminen oli äitini idea ja aloitin yhdessä isosiskoni kanssa. 2008 perustettiin Kimara johon minut siirrettiin. Tanssin edelleen samassa ryhmässä ja olen ylpeä ryhmästäni.

Inkan puistoseikkailu

Tässä on Inka, hän on tosi iloinen. Siksi hänen nimensä onkin Inka Iloinen. Inka istuttaa porkkanoita porkkanapenkkiin.
Inkalla on mustat hiukset ja hän harrastaa balettia ja kaunoluistelua. Hän asuu mumminsa kanssa, koska hänen vanhempansa asuvat Kanadassa. He olivat muuttaneet sinne, kun Inka oli pieni vauva. Häntä ei huomattu tai huomioitu perheessä.
Eräänä päivänä Inka päättää lähteä tutkimusmatkalle mummin puutarhaan. Inka löytää pusikosta salaisen käytävän ja päättää seurata sitä. Inka seuraa käytävää, sen päästä löytyy valtava, kirkas, pusikoiden peittämä huone. Silloin Inka huomaa ottaneensa mukaan puutarhahanskat, porkkanan ja puutarhahatun, jonka hän on laittanut päähänsä helteellä. Inka ryömii ulos käytävästä ja huomaa tulleensa paikkaan, jossa on hirveän helteistä.
Hän huomaa nurkan takana jäätelökioskin. Hän päättää ostaa jäätelön, sillä paikassa on todella kuuma. Hän ostaa suklaan makuisen jätskin. Hän syö suklaajäätelöä, jossa on mansikkakastiketta.
Inka huomaa nyt lähellä rannan. Hän päättää mennä uimaan. Hän riisuu vaatteensa ja pulahtaa veteen. Yhtäkkiä hän näkee pohjassa ankkurin ja päättää sukeltaa katsomaan lähempää. Veden alla Inka äimistyy. Hän näkee ankkurin, joka kuuluu valtavalle laivalle, jonka hylky on täynnä timantteja ja helminauhoja. Inka nousee takaisin pintaan ja huomaa jäätelökioskin ja pensaan, josta hän tulikin. Hän on ottanut muutamia koruja hylystä mukaan. Inka sukeltaa takaisin pohjaan aikoen palauttaa korut. Hän huomaa jotain muutakin pohjassa – Prisman kauppakassin. Hän kurkistaa sisälle ja huomaa kassissa pienen koneen. Kun Inka painaa napista, eteen tulee näppäimet joissa on erilaisia jäätelömakuja. Hän painaa näppäimestä ”suklaa” ja kone tekee suklaajäätelön. Kone on jäätelökone, joka pystyy tekemään jäätelöä missä vain. Hän päättää vieda sen kotiin mummille. Hän nousee pintaan ja palaa mummin puutarhaan pusikkokäytävästä.
Mummi ilahtuu kovasti jäätelökoneesta. Kun mummi lämmittää saunan, Inka ja mummi menevät saunaan. Sitten mummi tilaa heille toffeejäätelöt. Sen pituinen se.

1 10 11 12